ILMAINEN REMONTTIARVIO
020 741 5060
Kaikki kokemukset

"Tunnelma oli kuin uudessa kodissa"

Oululaisen Orvolan pariskunnan 1950-luvulla rakennettu kerrostaloasunto alkoi tuntua heidän mielestään vanhanaikaiselta. Vuonna 2016 pariskunta teki päätöksen asunnon sisäpintojen ja keittiön uusimisesta. Tuttava suositteli Oulun alueella toimivaa remonttialan yritystä Remontti Ideaa, jonka palveluihin hän oli ollut todella tyytyväinen.

Ei tarvinnut Orvoloidenkaan pettyä. Yhdessä Remontti Idean ammattilaisten kanssa he valitsivat juuri heitä miellyttävät pintamateriaalit asuntoonsa. Myös keittiön kaapistot sekä vaatekaapit uusittiin.
”Muuttovalmis sopimus toteutui täydellisesti, meidän ei tarvinnut tehdä mitään. Jopa kodinkoneet kannettiin ja asennettiin paikoilleen, ja yrityksen siivooja teki loppusiivouksen”, Jorma Orvola kertoi tyytyväisenä.

Remontti Idea sai Orvolan pariskunnalta kiitosta koko toimintansa lisäksi erinomaisesta työn jäljestä.
”Vaikka kuinka etsisi virheitä, niitä ei löydy”, Jorma Orvola kertoi.
”Toiveemme huomioitiin mallikkaasti. Keskustelu oli avointa ja helppoa, ja yhteistyökumppanimme piti lupauksistaan kiinni. Remonttimiehet tulivat täsmällisesti sovittuun aikaan ja heidän toimintaansa pystyi luottamaan”, rouva kuvaili.

Lopputulos vastasi toiveita

Remontin valmistuttua aikataulun mukaisesti Orvoloiden asunto oli kuin uusi.
”Suosittelemme ehdottomasti Remontti Ideaa heille, jotka miettivät asuntonsa remontoimista”, Orvolat sanoivat.

EmediateAd